Epätietoisuus ja epätoivo painaa... Nuoressa toivo elää

Kami ontuu taas...

Kävin maanantaina siivoamassa tallia Helenan kaverina ja homman jälkeen otettiin hepat ja mentiin kenttää kiertämään kouluratsastuksen merkeissä. Olin suunnitellut, että menisin puomiharjoituksia.

Alussa menin pitkin ohjin ja Kami tuntui vähän kummalta. Oikeaan kierrokseen pyrki alas helpommin. Sitten kun aloin mennä puomeja, poni loikki niitten yli ihan oudosti; välillä rikkoi laukalle ja välillä teki aivan ihmeellisiä loikkia. Huomasin, että oikea jalka selvästi ontui. Pyysin Helenaa katsomaan ja vahvistamaan asian, ja niinhän se oli.

Kami yritti saada leipäpalasen tuolta välistä :D

Kävelin ponin kanssa kentällä ja vein talliin. Venyttelin jalat todella huolella ja annoin Kamille mellaa, kun se siitä niin tykkää. Annoin ponin olla karisinassa kuitenkin jonkin aikaa, kun laitoin säpöä Hingunniemen hevosklinikalle. Kyselin mm. ontumatutkimuksesta jne.

Toissapäivänä soittivatkin takaisinpäin, mutta nainen puhelimessa kehotti vain ottamaan yhteyttä erääseen siilinjärveläiseen eläinlääkäriin, joka on kuulema todella taitava ratkomaan tällaisia ongelmia. Otin yhteystiedot ks. eläinlääkäristä talteen ja kiitin. Olisi luullut, että olisi vastannut kysymyksiini, mutta ei! Kumma touhua, sanon minä...

Päätin, etten ota yhteyttä kyseiseen eläinlääkäriin vielä, vaan odotan hierojan perjantaista käyntiä. Jospa siinä selviäisi jotain!

Kamin ratsastelun yhteydessä olen välillä käynyt ratsastamassa 4-vuotiasta amerikan lämminveritammaa nimeltä Ray Sue "Suski", "Sutki". Suskin raviura oli lyhyt, eikä koskaan oikeastaan alkanutkaan.

Olin Suskin toisella entisellä omistajalla töissä viime kesänä (ajoin ja hoidin hevosia, välillä myös ratsastin). Suskia kutsuttiin "Hullu-Suskiksi". En voinut ymmärtää, miten niin kilttiä tammaa pystyi kutsumaan hulluksi. Tamma oli kaunis ja iso. Askellus oli upea; matkaa voittava ja lentävä.


Sillä oli ajettu melko vähän kolme vuotiaaksi. Syykin siihen oli selvä; oli hajottanut jo kahdet ravikärryt, kun oli vienyt kuskia pitkin maita ja mantuja. Siihenkin käytökseen oli selvä syy; väärin kohtelu... En kerro enempää, mutta raukka yksinkertaisesti pelkäsi ravikärryjä, lenkkejä ja varusteiden laittoa. :(

Hoidin Suskia kesän aikana paljon ja vietin aikaa tamman ja sen kavereitten kanssa laitumella. Välillä menin istumaan Suskin viereen sen ollessa päivätorkuilla. Välillä taas kävin muuten vain juoksemassa tammojen kanssa laitumella, kun ei ollut työssä oikein mitää tekemistä.

Eräänä päivänä kutsuin Suskia laitumelta ja tamma juoksi laitumen perältä iloisen näköisenä luokseni. Yllätyin kyllä. En olisi heti uskonut sen luokse tulevan, kun miettii, mitä kaikkea se on ihmisten takia kokenut.

Eräänä päivänä kokeilin pistää Suskille satulan selkään. Tamma ei välittänyt mitään. Kehuin hirveästi ja laskin jalustimet. Tiesin, että olin ottamassa ison riskin, mutta nousin selkään hyvin rauhallisesti samalla rauhallisesti jutellen. Suski kuunteli vain ja seisoi paikallaan. Kehuin paljon ja istuin hetken tamman selässä. Tulin alas ja kehuin lisää. Vein satulan pois ja Suskin laitumelle. Päätin, että kokeilen seuraavana päivänä ratsastaa.

Seuraavana päivänä tein aivan saman, mutta tällä kertaa laitoin myös suitset päähän. Pyysin Iraa taluttamaan Suskin ulos, kun olin tamman selässä. Suski oli hieman hämillään, eikä olisi halunnut liikkua paljoa. Ei varsinkiin raviradalle päin. Käytiin kierros tallin ympäri. Jätettiin homma siihen ja kehuin tammaa hienosta työstä. Seuraavana päivänä mentiinkin jo radalle ja enimmäkseen käveltiin. Suskilla ei ollut menohaluja. Se on ymmärrettävää. En pakottanut tammaa, vaan käskin rauhallisesti ja pyysin sitä eteenpäin. Kehuin joka askeleesta ja kokeiltiin ravata hieman. Talliin päästyämme annoin tammalle sen lempiherkkua; sekamelassia veteen sekoitettuna. Sitä samaa siis, mitä Kamillekin aina ratsastuksen jälkeen annan. Voi, kun tamma tykkäsi! Joi kaiken hetkessä. :)

Tänä kesänä Suski on kehittynyt paljon; olen käynyt sen kanssa maastossa ja nyt harjoitellaan laukannostoja. Tamma ymmärsi ihmeellisen hyvin, mitä tarkoitan, kun laitan pohkeet kiinni kylkiin ravissa ja sanon "laukka", vaikka koskaan sille ei tätä sanaa ole opetettu. Ensimmäisen kerran, kun kokeilin tätä, lähti Suski villiin laukkaa ja heitteli pukkeja (ilmeisesti innostuksesta, koska tammassa tuntui olevan rutkasti virtaa). Näpäytin lavalle raipalla ja tamma rauhoittui ja jatkoi reipasta laukkaa. En vetänyt laukkaa hitaaksi, vaan annoin sen pyöriä, jotta laukka ei menisi niin nuorelta hevoselta pilalle. Otin samalla kerralla useamman noston ja kehuin Suskia hurjasti aina, kun laukka nousi.

Viimeksi kävimme Suskin kanssa katselemassa pelottavia paikkoja ja kehuin aina, kun tamma meni nätisti ohi. Mentiin pitkään käyntiä ja vähän ravia ja sitten kokeilin nostaa taas laukan. Tamma lähti kauheaa vauhtia ja alkoi pukittelemaan. Jalustimet irtosi, vaikka olinkin varautunut temppuiluun. Istuin syvälle satulaan ja yritin pysyä kyydissä. Pukittelu loppui, kun karjaisin kerran. Ei tarvinnut käyttää raippaa. Vauhti ei kylläkään hidastunut, mutta se ei haitannut. Hidastin rauhallisin pidättein ja koitin vain istua. Tammalla on niin mahdottoman isot liikkeet, että luulin tippuvani, mutta pysyin satulassa yllättävän hyvin. Hidastin ravin kautta käyntiin ja pistin jalustimet jalkaan.

En nyt kerro enempää, jotta en pitkästytä ketään. Ajattelin, että voisin tehdä erillisen blogin Suskista. Sinne ne kuitenkaan ehkä niin paljoa kirjoittelisi kuin tänne.

No, mutta... siitä tammasta voi vielä tulla jotain hienoa. :)

Jospa saataisiin perjantaina Kamin ongelma ratkaistua, niin sitten olisi kaikki hyvin.