keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Valmennusviikonloppu ja kipeä viikonloppu

Näyttäs ainaki polkevan hyvin takasilla? :D
Perjantai (15.3.) siis meni Kiuruvedellä ollessa ja lauantaina pääsin Lapinlahdelle vasta illemmalla. Helena oli kuitenkin Kamin kanssa lauantaina Paken treenissä ja oli kuulema mennyt hyvin.

Sunnuntaina pääsin itse treenailemaan ja Kami olikin yllättävän rento; ei yhtään sellainen, mitä yleensä uudessa paikassa ollessaan on.




Aloitettiin treeni keskiympyrällä ravissa; ympyrällä asetettiin hevoset sisään ja toisen pitkän sivun kohdalla tehtiin ympyrän sisään voltti, jolla taivutettiin sisään. Tämän jälkeen jatkettiin suoraa uraa harjoitusravissa ja tehtiin jokaiseen kulmaan voltti. Tätä muutettiin muutaman kierroksen jälkeen siten, että jokaisen voltin jälkeen siirryttiin käyntiin ja tehtiin pohkeenväistöä pitkällä sivulla (etuosa uralla ja takaosa pois uralta) ja suoristus ennen kulmaa. Tämän jälkeen Pake otti meidät ympyrälle, ja jokaisen täytyi etsiä sopiva rytmi harjoitusravissa. Minun piti saada Kami kulkemaan isommin ja voin sanoa, että oli aivan mahtava tunne, kun poni pidensi askelta hurjasti siitä, kun minä vain vähäsen puristin pohjetta tiukemmin ponin rungon ympäri! Tuntui jopa välillä, että etuset melkein lensi samalla tavalla kuin Kamin innostuessa irtojuoksutuksessa! No, mutta sen jälkeen pidettiin pieni kävelypaussi ja poni sai huilia.



Paussin jälkeen alettiin tekemään laukkatehtävää; päädyissä kaksi ympyrää laukassa, sivuilla ravia. Aluksi minun piti pyytää Kamia hyvin eteenpäin, jotta laukka olisi mahdollisimman kolmitahtista. Siitä oli sitten hyvä alkaa pikkuhiljaa kokoamaan. Jotenkin tuntui, etten saanut laukkaa kuitenkaan kunnolla pyörimään kuin vain pari kertaa sen tehtävän aikana.

Seuraava tehtävä suoritettiin keskiympyrällä; puolet ympyrästä ravia, puolet laukkaa, ja vähän ennen siirtymistä tehtiin laukkavoltti ympyrän sisään. Tehtävä onnistui muuten hyvin ja nostot sujuivat hyvin (lukuunottamatta sitä kertaa, kun ratsastaja nukkui selässä, eikä tajunnut menneensä laukannostopaikan ohi), mutta tuntui että koko ajan oli joko itse tiellä tai sitte joku muu oli tiellä. Ei neljä hevosta voi kovin hyvin keskiympyrälle mahtua varsinkaan, jos tehdään siirtymiä ja kaikki ratsukot ovat erilaisia (eri tahti, eri nopeus, eri säätämistä jne).

Kami teki kuitenkin hienosti töitä ja yritti parhaansa. Lopuksi annoin Kamin ravailla ihan pitkin ohjin ja poni tepsutteli kiltisti ja rennosti eteenpäin.

Ja ratsastajahan ei osannut istua järkevästi siellä selässä ollenkaan missään vaiheessa!

Lopuksi Pake vielä ehdotti vaihtamaan normi turparemmin remonttiturparemmiin. Ei kun vaan kauppaan sitten -> Ostin remonttiturpiksen viime maanantaina (18.3.) ja sitä tuli testattua viime viikonloppuna. Kuvan lisäsin tuohon loppuun vielä.

Kivalta se sitten alkoi laukassakin tuntumaan ja näyttämään
Hoidin Kamia vielä ennen kotimatkaa ja perillä käytiin Helenan kanssa tiellä kävelyttämässä hepat ja venyttelin Kamin jalat huolella.







Loppuverkkaa


Tänä viikonloppuna (22.-24.3.) oli vähän erilaisempi meininki; Kami oli viikolla aristanut selkäänsä, joten tytöt eivät olleet ratsastaneet vaan ainoastaan juoksuttaneet Kamia irtona ja liinassa (hyvä siirto). Meninpä siinä sitten perjantaina tallille ja pistin Kamille heti ensimmäisenä arnikaa selkään ja loimen niskaan (ponin pistin tietty talliin). Sen jälkeen menin katsomaan, josko Helena olisi jo tullut. Lähdettiin siinä pikkuhiljaa hoitamaan heppoja ja keskusteltiin Kamista ja mistä kipu voisi johtua.

Tässä remonttiturparemmi
Kamilla oli siis alaselkä ja lanne kipeytynyt ja Helena arveli sen johtuvan kolmipäiväisesta rankasta liikunnasta (Helenan ratsastus pe ja la ja vielä minun ratsastus siihen päälle). Olin samaa mieltä ja päätin ratsastaa Kamia eteen-alas kevyesti ilman satulaa (satulan takaosa olisi voinut painaa osittain kipeää aluetta, joten satulatta oli parempi). Helena päätti hypätä Jetterin kanssa ilman satulaa ja minä innostuin pitämään tuntia; samalla, kun Helena verkkasi, ratsastin Kamia eteen-alas ravissa ja laukassa. Pysyin selässä yllättävän hyvin, enkä edes pomppinut, vaan pystyin hyvin myötäilemään Kamin liikkeitä, joten Kamin selkä ei ainakaan voinut kipeytyä lisää.

Hoidin Kamin selkää ja jalkaa huolella liikutuksen jälkeen; selkään arnikaa ja loimi, polveen lämpölinimenttiä ja lämpöpatja pinteleineen. Tämän toistin joka päivä läpi viikonlopun.

Löysin perjantaina Kamin oej polven alapuolelta pienen patin, joka oli lähes yhtä kova kuin luu. Ihmettelin siinä jonkin aikaa, että mikä se voisi olla ja pyysin Helenaakin vilkaisemaan. Yhdessä mietittiin ja pohdittiin, mutta mitään ei saatu päähän. Kami ei aristanut sitä, eikä polven taivuttelu tai mikään muukaan saanut Kamia hätkähtämään tai näyttämään, että olisi kipeä; poni vain seisoi paikoillaan alahuuli lerpattaen.

Lauantaina oli heppakerho ja kerholaiset pääsivät kokeilemaan irtojuoksutusta Kamin avulla; toimimme ryhmänä ja kaikilla oli oma osansa kentästä. Kami meni välillä aika hurjana, mutta osasi kyllä jekuttaa tyttöjä jonkin verran.

Lopuksi tytöt saivat kokeilla ratsastaa ilman satulaa pari kierrosta per nokka. Kukaan ei tippunut! JEE! Lopuksi ratsastin Kamin parin kierroksen verran eteen-alas ravissa ja laukassa, koska kerholaiset halusivat nähdä, kun tipun (en sitten kuitenkaan tippunut, vaikka kerholaiset niin uhkasivatkin, hehe).

Kerholaisten lähdettyä mentiin Helenan kanssa syömään ja sen jälkeen lähdettiin kevyelle maastoreissulle; kotitiellä mentiin ihan vaan käyntiä ja muutama pätkä ravia. En malttanut käynnissä vain olla selässä tekemättä mitään, vaan välillä tein Kamilla pohkeenväistöjä portaittain sekä avoja ja sulkuja. Kami kuunteli tosi hyvin ja pyöristyi aika nopeasti pienestä työskentelystä. Tallissa hoidin Kamin taas huolella eli venyttelin kaikki jalat ja kaulan myös. Laitoin selkään arnikaa ja oej polveen lämpölinimenttiä.

Sunnuntaiaamuna Helena oli tehnyt merkittävän huomion Kamin oej polven alapuolella olevasta patista; se oli pienentynyt (yön yli Kamilla oli ollut jalassa lämpökääre). Siinä sitä oli taas ihmettelemistä. Maanantai-iltana etsin kuumeisesti netistä mahdollista vastausta. Loppujen lopuksi päädyin sivulle, josta voi kysyä eläinlääkärin apua. Kirjoitinpa sitten sinne kysymyksen, mutta vielä tähän mennessä en ole saanut vastausta. Tässä ko. sivusto: http://www.elpf.fi/kysy.php

Palataanpas takaisin sunnuntaihin; Helena lupautui pitämään tuntia. Varsinaista aihetta ei ollut, mutta keskityttiin Kamin taipumiseen ja pohkeenväistöihin (sekä minun istuntaan). Kami tuntui jäykältä ja jännittyi mm. ravissa. Luulen, että Kamilla oli vieläkin selkä kipeänä, vaikka olin ponia niin varovasti yrittänyt liikuttaa ja hoitaa, jottei selkä rasittuisi (olisiko lauantain sulut, avot ja väistöt olleet liikaa varsinkin, kun poni meni pyöreänä?). En oikein saanut tunnista mitään irti ja muutenkin oli huono tunne koko hommasta (olin varmaan noussut väärällä jalalla sängystä). Kiitos kuitenkin Helenalle, kun jaksoi kiukutteluani. :P

Annoin tytöille tarkat Kamin hoito-ohjeet tälle viikolle; juoksutusta liinassa tai irtona, joka kerta ennen (1-0,5h) ja jälkeen liikutuksen arnikaa selkään ja liikutuksen lopuksi lämpölinimenttiä oej polveen.

Kyllä välillä osaa ihmetyttää nämä hevoset. Tuntuu, ettei sitä uskalla kohta mitään Kaminkaan kanssa tehdä, kun ei tiedä mitä seuraavaksi sattuu.

En tiedä, en tiedä... Niin kuin tässä alla olevassa biisissä lauletaan (molla = en tiedä).


Varsinaisesti tämäkään ei tähän liittynyt, mutta laitoin huvikseen, kun jäin vaihteeksi tähän biisiin koukkuun. :D

Psst... Käykääs vilkaisemassa vielä näitä myytäviä kamoja (mahdollisesti näiden lisäksi myynnissä myös parit kuolaimet ja suitsien osia) http://kami-samamylittlepony.blogspot.fi/2013/02/myytavaa-heppakamaa-ja-mm-lukiokirjoja.html


Tästä postauksesta jäi eräs juttu vielä kertomatta, mutta siitä sitten erikseen.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Värikäs talviloma

Haha, Kamilla oli eräs päivä hyvät ilmeet haukotellessa :D
Loma tuli ja loma meni. Pöh... Olisin voinut jäädä kotiin, mutta täällä sitä nyt koulun asuntolalla istun ja kirjoittelen tänne blogiin.

Olen huomannut näin kevään myötä positiivisia merkkejä itsessäni; into kirjoittaa blogiin on kasvanut reilusti ja haluaisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon ja vaikka mistä jutusta jajajajajajaja... mutta onko sitä aikaa? No, välillä on hyvinkin aikaa, mutta toisinaan ei ollenkaan!

No, mutta lomalla tuli Kamin kanssa tehtyä kaikenlaista ja siitä ajattelin tässä nyt vähän kertoilla.

Ensimmäinen viikonloppu meni aika kevyissä merkeissä; perjantaina kävin kävelemässä ja vähän ravailemassa maastossa. Muutenkin edeltävä viikko meni kävelyn merkeissä, koska Kami alkoi taas reagoimaan polvestaan (tulehduskipulääkekuuri aloitettiin sitten perjantaina). 

Lauantaina kokeilin join-uppia poikakaverini kanssa ja Kami juoksi kuin hurjapää! Meinasi yhdessä välissä kaatuakin, kun innostui ja jarrut eivät riittäneet väistämään kentän reunassa olevaa lumipenkkaa, mutta jatkoi matkaa yhtä nopeassa vauhdissa. Hupsu poni. Annettiinpa sitten ponin juosta jonkin aikaa, kunnes alkoi näkyä alistumisen merkkejä; kieli tuli välillä ulos, Kami myös käänsi korvansa minua päin ja kuunteli lähes herkeämättä. Lopuksi ravuutimme Kamia ja annoimme sitten vain kävellä (pysähdyksiä ei kuitenkaan sallittu ennen lupaa). Sitten kävelin pois päin Kamista ja seisoin poikakaverin kanssa lähellä tallipäätyä. Kami pysähtyi ja katseli meitä ja kääntyi sitten meitä päin ja otti muutaman askeleen ja jäi taas seisomaan ja tuijottamaan. Hetken päästä poni rohkaistui ja käveli hevosten tapaan vähän kaartaen meidän luokse ja tuli siihen aivan kuin kysyäkseen "joko saan liittyi teidän seuraanne?". Nauroin ponin ilmeelle ja kehuin sitä hienosta työstä, mitä se oli tehnyt (annoin minä silitysten lisäksi myös leipäpalaisen, kun Kami näytti niin söpöltä).

Sunnuntaina oli Soilen tarkoitus tulla hieromaan hepat, joten ratsastin Kamin kevyesti ennen hierontaa; keskiympyrällä askellajit läpi eteen-alas venyttäen vajaat 20 min. Kami meni oikein nätisti ja hieronnasta se näytti nauttivan. Soilen mukaan Kami oli vetreämpi ja parempi tällä kertaa, viime kertaan verrattuna. Jatko-ohjeiksi sain venytellä Kamin jalkoja, erityisesti taakse. Suosittelen lämpimästi Soilea muillekin, jotka etsivät hepalleen hierojaa! :)

http://www.animaltouch.fi/

Maanantain oli tarkoitus olla lepopäivä, joten lääkkeenantamisen yhteydessä opetin poikakaveriani Kamilla ilman satulaa (menivät vain käyntiä, käännöksiä ja pysähdyksiä vähän aikaa). Kamista oli hauskaa, kun selässä oli joku, joka ei osannut olla topakkana ja tarkkaavaisena. Niinpä Kami kokeili mm. pään vetämistä alas ja oikaisuja ja omatoimisia käännöksiä. Kami ei myöskään hyväksynyt pysähdysyrityksiä, joissa poikakaverini käytti vain ohjaa. Välillä vain nauroin ja yritin opettaa. Englanniksi opettaminen on vaikeaa, jos ei tiedä sanoja tai osaa selittää, miksi mitäkin tehdään. Loppujen lopuksi, kun pysähdykset alkoivat sujumaan ja kääntyminenkin jotenkin, poikakaverini tuli alas Kamin selästä ja talutti Kamia kenttää ympäri ja otti välillä pysähdyksiä tällä tavoin. Kuten voi arvata, Kamia ei kiinnostanut olla kuuliainen heikkoja hevostaitoja omaavaa ihmistä kohtaan. Kami pysähtyi aina vasta parin askeleen jälkeen siitä, kun poikakaverini oli pysähtynyt. Sain taas nauraa julmasti, kun toisella oli vaikeaa. Olen kamala ihminen. No, mutta kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa parani.

Tiistaina pääsin itse Kamin selkään ja ratsastin normaaliin tapaan aluksi Kamia eteen-alas ympyrällä askellajit läpi. Sen jälkeen aloin tavallaan kokeilemaan, että miltä poni tuntuu nyt hieronnan ja super kevyen päivän jälkeen; tein ympyröitä ja voltteja, joilla kokeilin vähän taivuttelua ja siirtelin Kamin peppua sisään ja ulos. Otin lisäksi aika paljon suoralla työskentelyä ja siirtymiä askellajien sisällä ja välillä. Kami tuntui tosi kivalta ja siitä minulla onkin vähän kuvamateriaalia tässä postauksessa, kiitos siskoni Annikan. 




Keskiviikkona annoin Mariannen irtojuoksuttaa kavereidensa kanssa Kamia, kun niin halusivat. Hyvä ottaa muutenkin rennommin, kun aletaan taas liikuttamaan viime viikkoa rankemmin.

Näin venyttelen Kamin takajalkoja taaksepäin
Torstaina aloitin myös normaalisti eteen-alas ratsastuksella ja sitten aloin tekemään avoja ja seis-käynti-ravisiirtymiä. Pysähdykset menivät alkuun vähän heikommin, kun Kami ei vain olisi halunnut pysähtyä. Avot meni oikein kivasti ja helposti; Kami siirsi etuosaa nätisti hieman uran sisäpuolelle ja taipui sopivasti. Tämän jälkeen työstin Kamia laukassa ja koitin saada mahdollisimman puhtaat nostot sekä ravista että käynnistä. Nostot menivätkin nappiin ja Kami liikkui oikein kivasti. Kävin lopuksi pienen kävelylenkin tiellä.

Näin venyttelen Kamin etujalkoja taaksepäin
Perjantaina kävin tiellä harjoittelemassa laukannostoja ja siirtymiä. Nostot sujuivat todella hyvin! Kami nosti laukan puhtaasti käynnistä. Vauhtia ja virtaa olisi tietysti ollut vaikka muille jakaa. Oli jopa itselläkin vaikeuksia pidätellä, kun Kami olisi halunnut pinkoa tuhatta ja sataa, mutta sain silti pidettyä ja jopa hidastettua raviin. Söpö poni. Nauroin vaan ja annoin laukata vain lyhyempiä pätkiä ja lopuksi vähän pidemmän pätkän, sillä siinä kohtaa oli satanut hyvä lumikerros päälle, mikä pehmensi pohjaa. Välillä myös notkistelin Kamia tekemällä avoja ja sulkuja. Oli piristävää maastoilla pitkästä aikaa ja Kamikin tykkäsi.
Menin hakemaan ponia tarhasta ja tämä alkoi
haukotella hurjana, haha :D


Lauantaina oli sitten heppakerhon käytäntökerta ja päätin viedä tytöt maastoilemaan, kun oli kuitenkin niin nätti sää. Annoin tyttöjen itse valita, kumpaa heppaa ratsastaa ja hoitaa; kokemattomammat tytöt valitsivat Kamin ja kokeneemmat Jetterin, mikä oli minusta oikein hyvä jako, sillä luotin Jetteriin maastossa enemmän kuin Kamiin, sillä Kami osaa säikähtäessään pahimmillaan tehdä täyden uukkarin, mutta taluttajan ollessa vieressä, Kami ei voi tehdä niin, sillä Kami ei tahdo juosta taluttajan yli (ei Kami ainakaan ole vielä tähän mennessä yrittänyt juosta taluttajan yli?). No, mutta käytin tyttöjä pareittain reilun vartin mittaisilla maastoilla ja sitten hoidettiin hepat ja tytöt pääsivät katsomaan, kun Kamille annettiin tulehduskipulääke ruiskulla suuhun (yksi tytöistä pääsi myös avustamaan). Jotenkin joka kerta noiden tyttöjen kanssa on niin hirmuisen mukavaa! Tuntui, että päivä piristyi heti, kun oli päässyt neuvomaan tytöille heppojen harjausjärjestystä ja auttamaan pinteleiden käärimisessä. Hassua, mutta voisin tehdä tuota melkein ilmaiseksi ja ihan vaan siitä ilosta, kun pääsee neuvomaan pieniä heppatyttöjä siinä, mistä he tykkäävät. Palautettakin olen kuullut, että tytöt ovat myös viihtyneet kerhossa oikein hyvin ja se on ollut suurin piirtein viikon kohokohta.

Hassu poni haukotteli oikein urakalla :D

Ihan niin kuin tuo pallo olisi Kamin mielestä aivan ällö, haha






Sunnuntaina sain aivan ihanan idean; halusin kokeilla Kamilla hiihtoratsastusta! Ei kun sitten vaan sukset mukaan tallille ja Annika suksille! Alkuverkkasin Kamin eteen-alas ennen lähtöä. Sitten mentiin tallin eteen laittamaan ajo-ohjat, jotka toimivat liinoina, joista Annika sai pideltyä kiinni. Kokeilin ensin näitä "liinoja" siten, että pistin ne Kamin molemmin puolin, siten että Kami tunsi ne ja tietäisi, mitä mahdollisesti olisi luvassa. Kami jännittyi heti ja yritti lähteä eteenpäin (Marianne piteli Kamia paikoillaan), mutta tajusi sitten, ettei olla lähdössä hiitille. ;) Voi toista. Kohta Kami kuitenkin seisoi rauhassa, mutta vähän ihmetellen, että "mitä ne oikein touhuaa". Pistettiin sitten ratsastaja (minä) selkään ja hiihtäjä (Annika) suksille liinojen päähän ja lähdettiin varovasti kävellen eteenpäin. Kami ihmetteli ensin hetken ja yritti vilkuilla taakse. Kuitenkin kymmenen metrin jäkeen Kami kulki kuin olisi aina vetänyt hiihtäjää perässään. Ensimmäisessä ylämäessä otettiin jo ravia ja Kami meni oikein kiltisti eteenpäin. Mentiin tiellä edes takaisin ja välillä käännyttiin vähän eri kohdissa. Kokeiltiin kaikkia askellajeja rauhassa, mutta viimeinen laukkapätkä otettiin vähän reippaammin (ei kuitenkaan täysiä). Kaikilla oli hauskaa! Tuntui, että Kamilla heräsi sisäinen nuori hevonen henkiin, kun se niin innoissaan oli menossa! Marianne saikin otettua kivoja kuvia meidän menosta. :)



Kamin piti vähän kuvaajaa tuijottaa... niin ja ratsastajan myös...

Laukkaa, jee!

Oli tosi kaunis sää


Ilmeisesti olen tässä kuolemassa nauruun, kun
Kami tuijottaa kauhuissaan kuvaajaa
Nyt sitten odottelen, että pääsen sunnuntaina Kamin kanssa valmennukseen. Alunperin oli tarkoitus mennä sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta autokoulun korvattavat teoriatunnit tulivat yhtäkkiä esteeksi; olin syksyllä käynyt jonkin aikaa autokoulua, mutta sitten jouduin lähtemään työharjoitteluun, joten autokoulu jäi kesken. Osa näistä tunneista pitää sitten käydä tänä lauantaina. Voin sanoa, että tuli muutama ***kele ja ***tana suusta, kun sain tietää näistä teoriatunneista.

No, mutta Helena pääsee Kamilla puksuttelemaan lauantaina, kun Emma menee silloin Jetterillä. Ja nyt minä pääsen pitkästä aikaa näkemään Suskia. Voi että, on ikävä sitä tammaa!

Poikakaveri otti kuvia, kun poseerattiin

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Yhdentoista kysymyksen haaste

Kiitokset tästä haasteesta Helenalle 
http://teamsuokkipojat.blogspot.fi/

Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon on tarkoitus löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokainen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 faktaa minusta

1. Osaan joskus olla tooooosi laiska.

2. Tällä hetkellä mietin, mitä kirjoittaisin seuraavaan blogipäivitykseen.

3. Olen addiktoitunut Howrseen (howrse.fi)

4. Olen ikuinen perfektionisti (valitettavasti).

5. Minulla on melkein aina nälkä. Joskus saatan huomata, että puoli tuntia syönnin jälkeen mahani murisee hulluna, vaikka olisin syönyt todella hyvin.

6. Rakastan suklaata.

7. Vieläkin mahtava fiilis eilisen ratsastuksesta; Kami oli aivan huippu pitkän kevyemmän käytön ja hieronnan jälkeeen (viikon verran on suunnilleen vain päässyt kävelemään maastoon ja vähän irti juoksemaan).

8. Osaan olla joskus ihan tosi random.

9. Olen oikeasti blondi.

10. Riesanani on taas tämä kuuluisa hevoskuume. Jospa se jossakin vaiheessa helpottaisi.

11. Tykkään korealaisesta musiikista (K-popista).


11 kysymystä

1. Kesä lähestyy jo, oletko miettinyt hakea jonnekin kesätöihin? Jos kyllä, niin minne ja miksi?
- Kyllähän sitä kesätöitä pitäis ettiä. Yhden hakemuksen olen jopa jaksanut jättää, mutta pitäis varmaan vähän enemmän aktivoitua asian suhteen. Sain tuossa äsken yhden puhelun mahdolliselta työnantajalta ja tarjous kuulosti oikein kivalta. Kuitenkin päätin vielä miettiä ja katsoa, mitä tulee tarjolle. Jonnekin tallille yritän päästä, mutta kyllä kai muunlaisetkin työt kelpaa. Kunhan jonkinlaista tienestiä saisi.

2. Mitä sulla on tänään suunnitelmissa?
- Käyn Kamin ratsastamassa ja hoitamassa. Pitäis varmaan koiriakin käyttää lenkillä jossain välissä ja vois siivota huoneenkin.


3. Mikä on parasta blogin pitämisessä?
- Se, kun pääsee kirjoittamaan oikein pitkän ja mielenkiintoisen päivityksen, jossa on sopivan paljon (hyviä) kuvia ja parasta on myös se, kun tuntuu, että ihmisiä oikeasta kiinnostaa, mitä kirjoitan.

4. Mikä on elämässä tärkeää?
- Tärkeää on nauttia hyvistä hetkistä ja muistaa, ettei kaikki välttämättä mene kuten haluaisi, mutta se tullaan vielä korvaamaan jollain lailla. Ja kaikestahan löytyy yleensä se tuttu "bright side".

5. Minkä merkkinen tietokoneesi on? Läppäri/pöytäkone?
- Samsungin läppäri.

6. Kerro ihanimmasta hevoshetkestä (koulutushetki, ratsastus tms.) koskaan.
- En keksi yhtä, joka olisi ylitse muiden. Yksi ihana hetki oli, kun olin ihan vaan kahdestaan passiheppani kanssa ja leikittiin yhdessä ja leikin päätteeksi se laski päänsä syliini ja silittelin sitä siinä jonkin aikaa. Yksi toinen ihana hetki oli, kun Kamin kanssa kokeiltiin join-uppia ja se onnistui aivan täydellisesti; Kami pysähtyi ja mietti hetken, otti pari askelta minuun päin ja jäi taas tuijottamaan ja sitten käveli rauhallisesti ja harkiten luokseni kuin kysyäkseen "saanko nyt liittyä seuraasi?".

7. Kerro huonoiten sujuneesta tai muuten ikävästä hevoshetkestä (koulutushetki, ratsastus tms.) koskaan.
- Kamalin taisi olla se, kun eräs suokkiputte, jota kävin ratsastamassa, päätti ryöstää maastoillessa alamäessä, eikä minulla ollut mitään kontrollia siihen. Kamalammaksi siitä teki sen, että mäen jälkeen tuli risteys, missä alkoi asfalttitie (eli vähän isompi ja vilkkaampi tie). Onneksi kuitenkaan autoja ei kulkenut silloin ja heppa pysähtyi tien toisella puolella olevaan ojaan. Tästäkin sattumuksesta taitaa olla jo 3-4 vuotta?

8. Millä kameralla kuvaat tai/ja otat videot blogiisi?
- Yleensä Canon EOS 550D

9. Mikä on lempinettisivusi, jossa käyt surffaamassa kaikkein useimmin? Fb:n lisäksi pitää mainita joku muukin!
- Howrsessa ja Facebookissa tulee käytyä eniten. Tosin en oikein osaa sanoa, mikä olisi lempinettisivuni.

10. Arvioi monellako hevosella olet elämäsi aikana ratsastanut.
- No, varmaan aika kevyesti ylittyy se 100 hevosen raja. En osaa kyllä sanoa sen tarkemmin.

11. Monestiko olet tipahtanut hevosen selästä?
- Ei mitään tietoa. Taisin joskus lopettaa kymmenennen kerran kohdalla ja sen jälkeen on tullut tiputtua ihan tarpeeksi.


Haastetut

http://kiteri.blogspot.fi/
http://janitajamartta.blogspot.fi/
http://rusinajalillu.blogspot.fi/
http://jennnni.blogspot.fi/
http://vilmaantsi.blogspot.fi/
http://marijaroosa.blogspot.fi/
http://katari-mmwii.blogspot.fi/
http://lakesicemint.blogspot.fi/
http://ponikakara.blogspot.fi/
http://vanretvonsunshine.blogspot.fi/
http://jassusstory.blogspot.fi/


11 kysymystä haastetuille

1. Lempivuodenaikasi?
2. Voit saada miljoona euroa, jolloin yksi random ihminen maailmassa kuolee tai voit jättää nämä rahat ottamatta ja näin ei käy. Kuinka valitset?
3. Onko sinulla kesäloma suunnitelmia? Jos on, niin mitä?
4. Mikä on ratsastustasosi?
5. Millainen on unelmahevosesi?
6. Haaveiletko töistä ulkomailla?
7. Miten hevosharrastuksesi alkoi?
8. Miksi juuri hevoset?
9. Mitä muuta harrastat hevosten lisäksi?
10. Käytkö tällä hetkellä hevosalan koulutusta tai aiotko hevosallalle? Miksi?
11. Mikä on kamalinta, mitä sinulle on sattunut hevosten parissa?