torstai 24. syyskuuta 2015

Koulu alkoi ja niin alkoi vuokraajan kiivas etsintäkin

Pahoitteluni pitkästä postausvälistä. Olen ollut kovin kiireinen, koska töitten lisäksi aloitin nyt opiskelun 10.9, joten aika on ollut kortilla.


8.9.

Ratsastin Kamin kunnolla läpi tehden väistöjä, avoja, sulkuja ja paljon erilaisia teitä. Ratsastus meni hyvin ja Kami kuunteli kivasti lähes koko ajan. Alkuun kuitenkin kentän laidan häiriötekijät (traktorin kauhat ymv.) veivät Kamin huomion työstä, joten minun piti aina välillä muistuttaa, että nyt keskitytään tähän, eikä niihin pelottaviin juttuihin.



Otin ennen ja jälkeen ratsastuksen Kamista jonkin verran kuvia, kun tuli hommattua uusi riimu ja huopa. Samaa sarjaa ja samaa sävyä. ;) Otin kans käyttöön nuo käyttämättömät siniset yhdistelmäpintelit, joille olen jo aika pitkään etsinyt sopivaa huopaa kaveriksi. Kovin nätisti tuo sininen väri näyttää sopivan Kamille! :)

Tykkään, tykkään, tykkään!








10.9.
Edellinen päivä oli vapaa, jotta pääsin hyvään aikaan nukkumaan ennen töitä ja torstain ensimmäistä opiskelupäivää. Irtojuoksutin torstaina Kamin ja ponia taisi vähän laiskottaa, kun oli niin lämmin päivä. Kuvia otin jonkin verran.

 

 








11.9.
Onneksi oli etäpäivä, koska muuten olisi pitänyt miettiä tallireissua uudestaan. Tehtiin Kamin kanssa kentällä ratsastushommia; PALJON siirtymiä ja erilaisia teitä. Lopuksi keskityttiin siisteihin laukannostiohin käynnistä. Tehtiin enimmäkseen lyhyitä nostoja, mutta muutama pitempi pätkäkin otettiin, niin Kami sai edetäkin, eikä alkanut kuumumaan liikaa.

14.9.
Viikonloppu oli vapaa Kamille, mutta minä olin töissä. Maanantaina mentiin kentällä kevyesti ihan vaan askellajit läpi.

15.9.
Kenttätyöskentely jatkui; Kenttää ympäri siirtymien sekä muutamien volttien ja ympyröitten kera. Tämän jälkeen siirryttiin pääty-ympyrälle ja tehtiin laukka-ravi siirtymiä, siirtymien välejä vaihdellen. Kamia meinasi koko ajan kiinnostaa kentälle ratsastuksen ajan rakentuvat esteet (pari muuta tallilaista olivat laittamassa esteitä valmiiksi ratsastusta varten) ja sen myötä vähän väliä vilkuili pää pystyssä ja korvat hörössä esteille. Kuitenkin loppujen lopuksi sain höppänän keskittymään siihen meidän hommaan ja Kami menikin sitten nätisti ja kuunteli ihan hyvin.

Sain kuviakin, kun houkuttelin avopuolison taas kameramieheksi. :) Vähän kyllä itkettää tuo minun istunta, kun siinä on niin paljon vikaa! Pitäisi alkaa käymään taas tunneilla, niin voisi joku ope vähän tuota minun istuntaa muokata.

 





 


19.9.
Muutama päivä tuli vietettyä lomaa tallista ja Kami sai vähän lomaa töistä. En millään jaksanut/ehtinyt tallille, kun koulu ja työt painoi päälle. Muutama vuokraajaehdokas ilmoittautui viikon aikana, mutta vain yksi heistä lupautui tulla kokeilemaan Kamia. Anyhow, päätettiin mennä Kamin kanssa rennosti maastoilemaan ja käveltiin melkein koko matka. Välillä otettiin vähän ravia, mutta laukkaulut jätettiin sikseen. Kami olisi kyllä kovasti halunnut mennä pellolle päästyämme niin kovaa kuin kintuistaan pääsisi, varsinkin, kun hirvikärpäset kiusasivat meitä molempia. Piti olla koko ajan nyppimässä ja huitomassa niitä pois Kamin harjasta ja karvasta + omista hiuksistani.

Sen vielä unohdin mainita, että ihan maastoreitin alussa tuli vastaan vanhemman puoleinen mies pakettiautolla ja oikein pysähtyi sen hiekkatien varteen odottamaan, että päästiin ohi. Hän kuitenkin avasi ikkunan, kun päästiin kohdalle ja ihmetteli, kun Kami käveli niin rauhallisesti, eikä näyttänyt pelkäävän autoa. Selitin hänelle, että Kami on jo tottunut autoihin, niin ne eivät pikkuista haittaa. Sitten tämä mies pari sekuntia tutkiskeli meitä katseellaan ja innostui kovasti kehumaan Kamia ja sanoi, että "on kyllä niin komea hevonen!". Kiittelin ja kehuin hänen mukavaa ja hevosystävällistä tapaa kohdata hevonen autolla liikenteessä. Kyllä olisi mukava, jos kaikki autoilijat olisivat yhtä huomaavaisia, kun eihän sitä tiedä, jos muuten liikennevarma hevonen säikähtäisi vaikkapa puskasta lentoon lähtevää lintua ja sen takia hyppäisikin sivuun suoraan auton eteen (Kami on lähinnä tällainen).

Otin teille vielä vähän tällaista päivityskuvaa otj kaviosta, niin näette, miltä se nyt näyttää.

Vähän kuvaa, miltä halkeama otj kaviossa näyttää nyt.


21.9.
Sunnuntain halusin pitää kokonaan kotipäivänä, koska minulla ei ollut töitäkään. Kävin kuitenkin 300m päässä asunnosta sijaitsevassa Prismassa, jonka katon alla toimii myös pieni kahvila. Siellä kävin tapaamassa yhtä vuokraajaehdokasta, jonka kanssa sovittiin keskustelun päätteeksi, milloin hän voisi tulla Kamia katsomaan ja kokeilemaan. Heti maanantaina vuokraajaehdokas tulikin sitten mukaani tallille ja katsottiin yhdessä kaikki Kamiin liittyvät asiat ja varusteet läpi. Hän halusi ensin nähdä minun ratsastavan Kamilla, niin näkisi, millaisesta hevosesta on kyse. Tein Kamin kanssa erilaisia teitä, paljon siirtymiä, väistöjä, avoja, sulkuja ja kaikkea mahdollista, mitä vain keksin. Kami ensin ei halunnut keskittyä kunnolla, kun kentällä oli kaksi muutakin ratsukkoa, koska yleensä ollaan yksin tai sitten on korkeintaan toinen ratsukko yhtäaikaa kentällä. Sitten, kun toiset lähtivät pois, Kami ihmetteli, että minne ne kaverit lähti ja keskittyminen taas herpaantui. Kuitenkin sain Kamin molemmissa tilanteissa rentoutumaan ja keskittymään tehtävään pienen muistutuksen jälkeen. Sen jälkeen, kun olin näyttänyt tälle vuokraajaehdokkaalle vähän, mitä Kami osaa, oli hänen vuoronsa ratsastaa. Hänellä oli ollut monen vuoden tauko ratsastushommista, joten häntä jonkin verran jännitti. Kuitenkin hän oli ratsastuksen jälkeen sitä mieltä, että toki haluaisi tulla uudestaankin. Sovittiin, että ensi viikolla olisi sitten ensimmäinen varsinainen ratsastuskerta, jolloin kirjoitettaisiin kirjallinen sopimus. Olisin myös näin alkuun kaverina joitakin kertoja, kunnes asiat sujuvat ilman minun apuani.

Olen miettinyt vähän ulkoasun muuttamista radikaalisti, mutta vielä en tiedä, riittäkö aika ylimääräiseen näpertämiseen.

Tästä voisi ehkä kehitellä jonkinlaisen bannerin tai vastaavaa.We'll see, jos innostun ja aikaa riittää kivaan näpertämiseen!


tiistai 8. syyskuuta 2015

Juoksutusvideota ja kolmijalkaisuutta

Viimeisestä postauksesta onkin jo kulunut 2 viikkoa. Olen ollut vähän turhan kiireinen ja väsynyt, joten eipä sitä ole joka päivä tallillakaan tullut käytyä.

Tuohon halkeaman päähän kengittäjä teki tosiaan aikasemmin 
viillot, vähän niin kuin estääkseen halkeaman pitenemistä.

Tässä vähän kuvaa tuosta halkeamasta viimekertaisen kengityksen jälkeisenä 
päivänä. Harjasin halkeaman ennen kuvan ottamista.
26.8.
Edellinen päivä pidettiin vapaata ja kengittäjä kävi silloin (itse en päässyt paikalle, kun meni kengittäjän kanssa aikataulut ristiin). Keskiviikkona sitten mentiinkin ihan kentällä. Mitään kovin erikoista ei tehty. Askellajit läpi ja lähinnä keskityttiin tekemään laukannostoja ympyrällä käynnistä. Nostot Kami teki nätisti ja välillä täysin puhtaasti ilman mitään raviaskelia siinä välissä. Mörköjä näkyi olevan taas kentän reunalla (vissiin pelkää niitä vähän matkan päässä olevia puskia, missä on myös traktorin erilaisia kauhoja ja muita), mutta koitettiin olla niistä välittämättä.

28.8.
Edellisenä päivänä en päässyt tallille, joten pidettiin se sitten kans vapaapäivänä. Perjantaina mentiin ravissa ja käynnissä erilaisia teitä tehden kenttää ympäri. Laukassa otettiin parit nostot ja sitten kenttää ympäri aina välillä ympyrälle ratsastaen. Kami rentoutui kivasti suoralla uralla laukassakin ja vaikka toisen kentän reunalla näkyi taas niitä pelottavia mörköjä, niin niistä ei enää tarvinnut niin paljon välittää.


31.8.
Tällainen on ollut Kamin lookki nyt monena päivänä, kun olen ponin laitumelta
hakenut :) Harjaamista on siis riittänyt!
Pari päivää oli taas välissä, ettei tehty mitään Kamin kanssa. Juoksutin ponia liinassa, kun vihdoin sain juoksutusjärjestelmän ja juoksutusvyön hommattua. En ole ennen kokeillut tuota juoksutusjärjestelmää yhdellekään hevoselle laittaa, joten se oli hieman uusi juttu. Alkuun pistin sen vissiin turhan löysälle, joten sitä piti sitten vähän kiristää. Otin videota juoksutuksesta, mutta laukassa videon ottaminen oli sen verran hankalaa, etten edes yrittänyt. Kami nimittäin paineli menemään vähän turhan reippaasti, mutta sen sijaan ravissa ja käynnissä meni oikein nätisti ja hallitusti. Lopuksi otin ohjiin kiinnitettävän osan pois ja laitoin sen juoksutusvyöhön kiinni roikkumaan, niin Kami sai mennä hieman vapaammin.




3.9.
Muistakaas ihmiset käyttää heijastimia! Nyt syksyn tullen 
varsinkin, kun päivät alkavat lyhenemään, on hyvä 
muistaa hyvä näkyvyys muille liikenteessä liikkujille.
Jälleen oli pari päivää väliä. Lähdettiin maastoon ja siellä mentiin alkuun tosi rennosti enimmäkseen kävellen ja välillä ravaillen. Sitten päästiin eräälle isolle pellolle, missä on hyvä pohja mennä reippaamminkin. Kami tietysti halusi mennä täysiä, kun nostettiin laukka, mutten ihan heti päästänyt menemään. Pellolla on kivan pitkä, suora ja tasainen kohta, missä laukattiin. Siinä oli hyvä antaa Kamin valita oma vauhti. Mentiin muutaman kerran laukassa siinä suoralla ja sitten siitä jatkettiin vielä kaarteen jälkeen rauhallisemmin ja hallitummin. Ylämäkeen Kami halusi kiihdyttää vauhtia, enkä estellyt. Ravailtiin siinä pellolla vielä jonkin aikaa laukkapätkien jälkeen ja koitin saada Kamin rauhoittumaan ja kuuntelemaan pidättäviä apuja, ennen kuin käännyttiin takaisin tallille päin (toinen vähän kuumui ja innostui laukkaamisesta). Kami alkoi kuuntelemaan nätisti istunnan pidätteitä, minkä jälkeen annoin vähän ohjaakin, niin poni sai venytellä ennen kuin lähdettiin tallille päin. Koko kotimatka käveltiin.

4.9.
"Blää"
Olin suunnitellut, että mentäisiin kevyesti askellajit läpi. Kuinka ollakaan ravissa huomasin Kamin ontuvan oikeaa etusta (lähinnä kaarteissa) ja tämän jälkeen vain jatkoin käynnissä jonkin aikaa avo- ja sulkuhommeleita pääty-ympyröillä. Tallinomistajan kanssa pohdittiin, missä vika, mutta jalka ei ollut mistään kohti lämmin ja kesti puristelua ja kosketusta normaalisti.Vuohisen etupuolella oli jokin pieni patinnäköinen juttu, mutta sekään ei reagoinut taikka ollut lämmin. Olisiko vaan johonkin kolahtanut? Olisiko joku paikka revähtänyt? Entä kaviossa oleva koko ajan pikku hiljaa suurentunut halkeama? Onko se syvempi kuin miltä näyttää? Toisaalta minkäänlaista turvotusta tai erityistä lämpöä jalassa ei ollut, toisin kuin silloin, kun otj:n kavoin halkeama vaivasi. Kuvia minulla ei valitettavasti nyt tuosta jalasta ole. En ota kameraa aina tallille mukaan.

7.9.
Annoin Kamin levätä viikonlopun yli ja maanantaina otin selvää, ontuuko poni. Juoksutin Kamia ihan vaan liinassa ilman mitään sen kummoisempia härpäkkeitä. Teetin Kamilla laukka-ravisiirtymiä, kun alkuun ei mitään ontumista näkynyt. Pyörittelin kahteen kertaan molempiin suuntiin ja Kamin askellus pysyi puhtaana. Tallinomistajan kanssa huokaistiin helpotuksesta ja hänen mielestään se patti Kamin otj vuohisessa oli todennäköisesti ötökän pistos, joka oli kipeä perjantaina ja Kami siksi ontui. Kamihan on yleensä todella herkkä näyttämään, jos on jostain kipeä, joten ei olisi ihmekään, jos kyseessä olikin vain ötökän pistos. Sitä paitsi se patti ei ollut enää sellainen kova kuin aikaisemmin ja näytti pienemmältä nyt maanantaina.

Tänään en vielä ole tallilla käynyt, kun ahersin tuon juoksutusvideon parissa. Viikonloppuna en ehtinyt uutta postausta vielä julkaisemaan, kun ei ollut oikein aikaa videon tekemiseen.


Näyttää siltä, että Kami viihtyy parhaiten Juuso-nimisen suokkiherran seurassa,
joka ei Kamia pahemmin kiusaa. Monesti ovat yhdessä syömässä, kun käyn
Kamin hakemassa laitumelta. :)