sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Koulukiemuroita ja rentoutumista

On nyt sitten tullut pidettyä ihan kunnon tauko bloggaamisesta. Ei ole vain yksinkertaisesti ollut aikaa kirjoitella. Yksi syy on ollut se, että olen käynyt ratsastamassa muutamaa muutakin hevosta Kamin lisäksi ja aloitin reilu viikko sitten työharjoittelun. Syysloma ja sitä edeltävä viikko meni poikaystävän kanssa, joka tuli käymään parin kuukauden viime näkemisen jälkeen (poikaystäväni asuu Ruotsissa). Pistin hänetkin sitten satulaan pari kertaa ja koitin opettaa ratsastuksen alkeita.

Nyt kuitenkin kirjoitan tarkemmin, mitä on tullut kuukauden aikana tehtyä. Kirjoitan lyhemmissä pätkissä ja teen muutaman erillisen postauksen, sillä tänään en jaksa kirjoittaa kaikkea. Onneksi Kamin liikutusvihkossa lukee tarkkaan, mitä on tehty, milloin ja miten on mennyt.


28.-30.9.

Pe 28.9. Kenttä oli syyssateilta huonossa kunnossa, joten mentiin paljon käyntiä ja ravissa ratsastin uran sisäpuolella ja tein paljon pysähdyksiä, voltteja ja siirtymisiä askellajin sisällä. Kentällä kaikki meni oikein mallikkaasti, mutta huomasin, että Kamilla oli jonkin verran virtaa, joten ajattelin lähteä maastoon puolen tunnin kentällä pyörimisen jälkeen. Mentiin rennosti ja päädyttiin lopulta pellolle, joka oli kivan mäkinen. Nostin laukat ylämäkeen ja ekalla nostolla Kami lähti innoissaan ja veti pari pukkia, kunnes sain sen rauhoittumaan. Sen jälkeen Kami meni oikein nätisti, mutta todella innokkaasti. Lopuksi ravattiin vielä mäenpäällä niin, että Kami rauhoittui. Kotimatka taittui käynnissä.

Päädyssä ravin lyhennystä
La 29.9. Olin suunnitellut harjoittelevani Kamin kanssa pohkeenväistöjä. Alkuverkkana mentiin maastossa reipas 5 min lenkki ravissa kotiin päin. Kentällä aloin sitten taivuttelemaan Kamia käynnissä. Sitten alettiin tekemään väistöjä. Kami meni niin hyvin, että vaihdoin toiselle pitkälle sivulle väistöt sulkutaivutuksiksi. Kami meni nätisti käynnissä. Sitten kokeiltiin samoja ravissa. Raviväistössä Kami olisi voinut ottaa takaosan paremmin mukaan ja ravisuluissa olisi voinut taipua paremmin. Lopuksi tein vielä ravi-laukka -siirtymiä ja siirtymiä askellajien sisällä. Nämä onnistuivat hyvin. Lopuksi oikein pitkät loppukäynnit.


Su 30.9. Aloitin simppelisti ympyrätyönskentelyllä; menin keskiympyrällä askellajit läpi ja sitten sama, mutta annoin Kamin venyttää kaulaa alas. Kami venyi hyvin alas ja siirtymät olivat hyviä. Tämän jälkeen käytin koko kenttää ja tein siirtymiä sekä sulkuja ja avoja käynnissä muutaman kerran. Kami oli sinällään ihan ok ja sulut ja avot menivät oikein mallikkaasti. Lopuksi ravissa menin siirtymiä ja kaikenlaisia ratsastusradan teitä. Meni ihan hyvin, mutta olisi voinut mennä vähän paremminkin.



6.-8.10.

La 6.10. Alussa käveltiin Kamin kanssa oikein pitkään ja sitten mentiin askellajit läpi. Koska kenttä oli huonossa kunnossa, mentiin ympyrällä. Kami oli aluksi laiskan tuntuinen, mutta sitten kun annoin vähän raipasti, niin liikkui hyvin ja viskasinkin raipan pois, koska se oli mielestäni vain tiellä (enkä tarvinnut sitä enää). Kami meni loppuajan oikein mukavan reippaasti ja kivasti.

Su 7.10. Menin alkukäynnit ilman satulaa. Käytiin kävelemässä maastossa ja käveltiin vielä pari kiekkaa kentällä. Sitten juoksutin Kamia liinassa. Kokeilin ravissa myös siten, että Kami juoksi ympyrällä puomin yli. Kami vaikutti aika kuumalta ja laukassa lähtikin hirveää kyytiä ristilaukkaa, teki pukkeja ja yritti juosta toiselle puolelle kenttää, missä oli esteitä pystyssä. Sain Kamin kuitenkin rauhoittumaan, kun käskin vain eteenpäin ympyrällä. Hetkihän siihen meni, mutta sen jälkeen Kami meni oikein kivasti ja nätisti.

Ma 8.10. Laitoin poikaystäväni Kamin selkään ja opetin vähän hevoseen vaikuttamisen alkeita (pysähdys, liikkeelle lähtö, kääntäminen, painoavut). Kami kuunteli kiltisti, mitä piti tehdä. Sitten nousin itse ponini selkään ja lähdin muutaman pysäytyksen jälkeen ravissa soikealla uralla ratsastamaan ravia ja siirtelin Kamin takaosaa ensin sisään ja sitten ulos. Tein ravissa myös siirtymiä ja sen jälkeen tein siirtymiä askellajeista toiseen. Sitten harjoittelin ihan vaan laukassa lisäämistä ja lyhennystä. Tämä oli Kamille hankalaa, mutta poni teki parhaansa ja onnistui mielestäni oikein hienosti! Koko ratsastuksen ajan Kami tuntui mukavan reippaalta ja innokkaalta. Kami myös taipui oikein hyvin.

Lopuksi vielä vähän kuvia lauantailta (29.9).





Poni vähän piehtaroi :D