lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kevättä rinnassa?

Posetusta ennen käyntimaastoa
Tosiaan, nyt on kulunut jo muutama viikko viimeisimmästä postauksesta, mutta ajattelin nyt kirjoittaa lyhyesti vähän kuulumisia; Kami on ollut nyt kevyemmällä käytöllä lihasjumien takia, eli pelkkää käyntiä maastossa ja juoksutusta silloin tällöin. Olen venytellyt Kamia nyt sitten oikein huolella joka liikutuskerran jälkeen ja jatkan ehdottomasti venyttelyä, sillä se on auttanut ja tekee muutenkin hyvää Kamille. :)

Posetusta ennen käyntimaastoa













Toissa päivänä Marianne oli käynyt Kamin kanssa käyntimaastossa ja oli hädin tuskin saanut ponin pysymään käynnissä; oli niin paljon virtaa, ettei olisi malttanut vain kävellä! Voi toista. :) Eilen päätinkin mennä n. 6km mittaiselle maastoreissulle. Kami ei olisi malttanut vain kävellä ja leikki säikkyvänsä aivan kaikkea, mitä metsässä näkyi. :D Nauroin melkein koko matkan ja koitin saada ponin menemään rauhallista tahtia, vaikka olisi kuinka ollut ihana laukkasuora edessä. :D Annoin Kamin ravata ainoastaan pehmeällä ja sulalla hiekkatiellä. Otettiin kerran hyvässä kohdassa n.60m laukkapätkä ja jatkettiin sitten vain ravi-käyntisiirtymin. Viimeiset pari kilometriä annoin Kamin ainoastaan kävellä.

Poni nauttimassa kevätauringosta
Tänäänkin tuli maastoiltua, kun kenttä ei näyttänyt olevan minkäänlaisessa kunnossa (tarkistin tietysti harjatessa, jos ponilla sattuisi olemaan selkä kipeänä, mutta eipä tuntunut kipeältä, vaikka eilen aika jännittyneenä ja innoissaan kulki eteenpäin). Kamilla oli virtaa samalla tavalla kuin eilenkin ja säikkyi mukamas vähän kaikkea. Piti ponin saada myös vähän testailla, jos se ratsastaja sattuisi vaikka lentämään selästä pienen laukassa tehtävän u-käännöksen ansiosta, mutta yritys epäonnistui, eikä poni saanut edes käännettyä itseään ympäri, kun ratsastaja oli sopivasti hereillä. Taitaa ponilla olla kevättä rinnassa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti