maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kärsivällisyys palkitaan



Viis päivää Kiuruvedellä maatilatöissä. Ah, ihanuutta! Kyllä tuli ikävä kotiin, kun piti melkein joka päivä olla pellolla kivien keruussa! Onneksi on viikonloput, jolloin pääsee kotiin.

Maanantaina Annika ja Marianne hyppäsivät Kamilla. Henna-Riikka otti kuvia ja ilmeisesti myös vähän opetti. Tässä muutama kuva tyttöjen hypyistä.

Annika ja Kami, 70cm nousuokseri
Marianne ja Kami, 30cm ristikko
Marianne ja Kami, 50cm pysty


































Emma ei päässyt koko viikolla ratsastamaan, mutta Helena ratsasti Kamin torstaina. Heltsu meni koulua; Siirtymiä askellajista toiseen ja askellajien sisällä. Kami oli kuulema mennyt hyvin siirtymät.

Perjantaina kotiin päästyäni lähdin tallille, niin nopeaa kuin pääsin. Oli ikävä Kamia ja halusin tietysi jo kovasti ratsastamaan tylsän maatilatyöviikon jälkeen.

Kami sipsutteli somasti luokseni, kun menin hakemaan sitä laitumelta. Korvat hörössä herkkujen toivossa se nuuhki käsiäni ja taskujani. Nappasin narun riimuun ja menin laittamaan ponia kuntoon. Oli Kami kyllä osannut hyvin itsensä kuorruttaa mudalla!

Olin jo päivällä aikaisemmin päättänyt, että on mentävä maastoon. Sekä Kami että minä kaivattiin kunnon maastolenkkiä pitkästä aikaa. En suunnitellut reittiä sen koommin, vaan lähdin Kamin kanssa vain johonkin suuntaan ja päätin aina risteys risteykseltä, minne mennä.

Kamitsulla oli (yllätys, yllätys) paljon virtaa ja intoa, joten annoin sen mennä reippaasti. Meni melkosta ravurin ravia, hah. :D

Aika paljon käveltiin välissä ja sitten tehtiin kans semmosia reippaita spurtteja. Välillä meinas jarrut hävitä! Laukkasin melko pitkiä pätkiä. Yhdellä 900m pitkällä suoralla otin aikaa; 1min ja 10s. Ihan kiva vauhti, tosin nopeemminkin vois päästä.

Viimeisen jyrkän mäen alla nostaessani laukan tuntui, että poni räjähtää alla! Matkaa oltiin taitettu siihen asti jo n. 18km! Aivan hurja Kamitsu! :D En tiedä, mistä se kaiken virran sai. Kotiin päästyä, oltiin menty n. 20km.

Tuli tuon reissun jälkeen mieleen, että vois ehkä joskus kokeilla jotain matkaratsastuskilpailua, jos sellaisia järjestetään aloitteleville ratsukoille jossain lähellä. Olisi varmasti ainakin kokemuksen kannalta hauska idea.

Pistin Kamin kuntoon ja laitumelle ja menin auttamaan Johannaa aidan laitossa; Sähkö ei kulkenut hevosten tarhoille asti, joten täytyi vaihtaa pätkä langasta parempaan.

Kotiin päästyäni, oli kello jo lähemmäs kymmentä.

Lauantaina mietin, että voisin hypätä, mutta käytiin Kuopiossa ja siellä kesti, joten en olisi kerennyt mitään ihmeellisiä esterakennelmia tehdä. Mentiinpä sitten koulua (vaikka en sitäkään mitenkään kovin paljoa ehtinyt suunnittelemaan).

Aluksi tein perusalkuverkan pitkin ohjin. Kami venyi kivasti alas ja rentoutui selvästi.

Päätin jatkaa siitä siirtymisiin askellajien sisällä suoralla uralla. Ensin käynnissä, sitten ravissa. Tein välillä myös muutaman voltin ja/tai pääty-ympyrän.

Kami tuntui yllättävän hyvältä ja haki sievästi alas ja pysyikin siellä hyvin. Kannatti kuunnella Helenaa ja lopettaa sen peräänannon stressaaminen! Täytyy antaa hevoselle aikaa vertyä ja odottaa, että se menisi itsekseen sinne, minne pitää.

Tein siirtymisiä myös laukassa. Tosin tällöin tein aina päätyyn ympyrän, jolla kokosin laukkaa. Kami kokosi laukan todella hyvin! Koko ajan kehittyy hurjaa vauhtia! Olin onneni kukkuloilla!

Lopuksi annoin Kamin venyä alas pitkin ohjin ravissa. Käytiin maastossa kävelemässä.

Sunnuntaina halusin kokeilla, jos Kami ymmärtäisi mitään pohkeenväistöstä laukassa tai etuosakäännöksestä ravissa.

Aloitin perusalkuverkalla pitkin ohjin ja siirryin siitä suoralle uralle tekemään pohkeenväistöjä käynnissä; Ensin väistin muutaman metrin uran sisäpuolelle, sitten suoraan ja väistätys takaisin uralle. Lyhyillä sivuilla tein välillä 180 asteen etuosakäännöksen ja vaihdoin siis suuntaa. Käynnissä tehtävä oli molemmille helppo, joten siirryimme raviin.

Ravissa pohkeenväistöt onnisuivat, tosin Kami yritti juosta jonkin verran alta pois. Muutama todella hyvä väistö kuitenkin tuli.

Etuosakäännöksiä ei ole ravissa Kamilla koskaan kokeiltu, joten aloitin sen siten, että siirsin Kamin pienelle ympyrälle, jota pienensin ja pienensin ja pienensin; Lopputuloksena etuosakäännös. Tietenkään se ei heti ensi yrittämällä toiminut, mutta muutaman kerran jälkeen saatiin aikaan muutaman askeleen etuosakäännös. Kami sai hurjat kehut joka kerta, kun otti yhdenkin askeleen etuosakäännöstä ravissa.

Harjoituksen jälkeen annoin Kamin hengähtää ja kävellä hetken ennen laukkaharjoitusta.

Yritin ensin laukassa väistättää uran sisäpuolelle, mutta se osottautui hankalaksi. Sitten otin Kamin päätyyn neliönmuotoiselle uralle, jossa tein ensin ravissa lyhyensivun suuntaisella keskisivulla väistön uran ulkopuolelle. Samaa kokeilin laukassa, ja johan alkoi Kamitsu ymmärtää, mitä tarkoitin! Väisti nätisti muutaman askeleen joka yrityksellä. Samaa kokeilin toiseen suuntaan ja se onnistui oikeastaan paremmin. Hieno poni!!!

Tämän jälkeen otin Kamin raville ja tein muutaman lisäyksen pitkillä sivuilla. Poni pysyi nätisti muodossa ja meni eteen oikein kivasti.

Käytiin vielä maastossa vähän laukkailemassa ja ravailemassa. Käännyttiin takaisin kotiin ja käveltiin loppumatka (n. kilometri).

Kami ja Rusinan kaunis perse :D
Kaverukset :)

Rusina
Jetteri
Oli kyllä aivan ihana viikonloppu! Tässä vielä vähän lisää kuvia heposista laitumella.



Kami kurkki Rusinan pehvan takaa :D
Kirppu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti