lauantai 15. elokuuta 2015

Näillä mennään

Perjantaina tosiaan kävi kengittäjä vilkaisemassa otj kavion halkeaman. Ei ollut mikään iso juttu; hän aukaisi halkeamaa hieman isommaksi ja otti kannasta palan, jotta halkeamaan tulisi vähemmän painetta. Viereisestä kuvasta näette, kuinka pala on otettu kannasta ja kuinka halkeamaa on suurennettu siten, että kaikki ylimääräinen pääsee valumaan pois sen sijaan, että kertyisi halkeamaan.

Kami on edelleen yöt sisällä, eikä varmaan tule olemaan yhtäkään yötä ulkona ennen ensi kesää. Laidunkausi alkaa olla jo ohi ja parempi tuon kavion kannalta, että Kami on yöt sisällä, niin saa rauhassa levätä mudalta ja muulta moskalta.

Tänään eli lauantaina uskalsinkin jo vihdoin nousta taas ratsaille. Kami oli kovin pirteänä menossa ja oli mukavan rento ratsastaa alussa. Tehtiin alkuun käynnissä väistöjä ja ravissa vaan kierrettiin ympäri kenttää ja tehtiin kaikenlaisia teitä. Laukkaamisen jälkeen kuitenkin poni oli ihan höppänä ja menossa innoissaan koko ajan. Ei olisi millään malttanut rauhoittua ja rentoutua. Otettiin nostoja ympyrällä. Lopuksi nostot alkoivat sujua jo tosi nätisti ja Kami malttoi ravailla ja kävellä rauhassakin. Lopuksi tehtiin vielä raviväistöjä ja humputeltiin pitkin ohjin ravissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti