keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Vähän kaikkea

25.5.

Laukassa rennosti eteen alas
Perjantaina ratsastettiin siskon kanssa puoliksi. Ensin minä ratsastin Kamin pitkin ohjin rennosti eteenalas ja Poni venytti nätisti kaulaa alas.

Sitten oli Annikan vuoro. Ensiksi laitoin Annikan menemään pituushalkaisijaa käynnissä ja sitten ravissa (tavoitteena suora reitti ja suora hevonen). Tehtävä oli vähän vaikea, kun Kamilla on tapana kiemurrella jonkin verran, mutta lopussa alkoi jo sujua. Tämän jälkeen siirryttiin pääty-ympyrälle harjoittelemaan ulkoapuja kaikissa askellajeissa. Kami meni hyvin ja hallitusti ja annoin Annikalle luvan laukata myös kenttää ympäri. Viimeksi, kun pidin tuntia Annikalle, tämä tippui 3 kertaa, koska Kami lähti pois ympyrältä laukassa. Tällä kertaa ulkoavut toimivat hyvin ja Kami meni kiltisti. Hienoa! Olin tyytyväinen molempiin.

Sitten laitoin Annikan vielä kokeilemaan pohkeenväistöjä Kamilla (Annikan ensimmäinen kerta pohkeenväistöä). Kami ei olisi millään halunnut väistää, mutta muutaman askeleen Annika onnistui sitä väistättämään molempiin suuntiin. Hyvin ensikertalaiselta. :)

Itse menin vielä Kamin selkään ja tein väistöjä käynnissä ja ravissa. Hyvin väisti, vaikka vähän hangoitteli vastaan. Sitten ratsastin askellajit läpi ja tein palon siirtymisiä askellajien sisällä. Kami oli hieno! :)

26.5.

Rosannan kanssa ratsastettiin puokkiin. Tein saman kuin perjantaina, eli ratsastin ensin Kamin pitkin ohjin rennoksi alas kaikissa askellajeissa. Sitten päästin Rosannan selkään, opetin ja kuvasin.


Rosannan istunta - ennen



Alussa Rosanna meni askellajit läpi ja sitten tultiin ravissa ja laukassa pituushalkaisijaa. Päädyissä aina ravia ja kulmat piti tehdä huolella. Laukannostot eivät onnistuneet kovin hyvin alussa (Rosanna ei malttanut valmistella). Kami tuli aika mutkitellen pituushalkaisijaa alussa, mutta pikkuhiljaa alkoi sujua aina vain paremmin. :)

Rosannan istunta - jälkeen (kuvassa yrittää pysäyttää Kamin, siksi käsi melko "takana")


































Sitten nousin itse selkään ja menin laukanvaihtoharjoitusta: lävistäjällä vasempaan kierrokseen puomille ja laukan vaihto -> oikealle. Kamin mielestä oli hurjan hauskaa laukata puomin yli, eikä meinannut aluksi keskittyä vaan yritti kaahata. Poni pysyi kuitenkin kivasti kätösessä ja välillä laukka vaihtui oikein näppärästi. :)


Sitten otin Kamin kahdeksikolle, jonka suunnanvaihtokohdassa oli pieni tukki, jonka päällä oli tarkoitus vaihtaa laukka. Kami meni oikein nätisti. 

Lopuksi otettiin satula pois ja mentiin Rosannan kanssa tandemilla maastoon loppukäynneille.

























27.5.
Pidin Rosannalle liinatunnin ja keskityttiin istuntaan. Hyvin saatiin korjattua Rosannan istuntaa, vaikka tasapaino vähän heitti mm. Kamin harjoitusravissa (se kun ei ole helpoimpia). Kami kuunteli kuitenkin hienosti, kun annoin merkkejä maasta käsin.

70cm
70cm

70cm
Rosannan ratsastuksen jälkeen menin itse selkään ja hyppäsin pääty-ympyrällä 50-70cm pystyä (nostettiin koko ajan) molempiin suuntiin. Sitten tulin sarjaa, jossa kaksi ensimmäistä estettä olivat n. 40cm ristikoita ja viimeinen oli ensin 50cm okseri ja nostettiin lopulta 90cm korkuiseksi. Sitten hypättiin vielä n. 80cm leveää ja ensin 70cm korkeaa ja loppujen lopuksi 90cm korkeaa trippeliä. Kivasti poni pomppas! Hädin tuskin käsissä pysyi, kun oli niin innoissaan menossa. Heh... :)
70cm


90cm

Lopuksi ravailin vielä tosi pitkään ympyrällä, sillä Anna ja Elisa tulivat ratsastamaan Rusinalla ja Jetterillä, enkä halunnut olla tiellä, kun olin kuitenkin muuten jo valmis lopettelemaan. Kami oli oikein kiva. ja toimi kivasti. :)

Oli hauska viikonloppu Rosannan kanssa heppaillessa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti